Pankkikriisin velallisille lainkäytön oikeutta?

http://sanomat24.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=10192&Itemid=115

Ilkka Pitkänen: Pankkien tilitysvelvollisuus selkiintyy
20.05.2008

Ilkka Pitkanen

EOK on esittänyt toivomuksen kansanedustaja Petri Pihlajaniemelle kirjallisen kysymyksen tekemisestä pankkien tilitysvelvollisuudesta oikeuskäytännössä esiintyneiden epäkohtien korjaamiseksi. Pihlajaniemen kirjalliseen kysymykseen on tänään saatu oikeusministeri Tuija Braxin vastaus, jossa pankkien tai yleisemminkään pantinhaltijoiden tilitysvelvollisuuden olemassaoloa ei millään tavalla kiistetä. Brax toteaa, että lainsäädäntömme on tältä osin kunnossa eikä tilitysvelvollisuuden toteuttamiseksi sen vuoksi tarvita uutta lainsäädäntöä.

Brax esittää vastauksessaan tilitysvelvollisuuden toteuttamiseksi erilaisia oikeuskeinoja ja lausuu siitä näin:

"Oikeuskeinoista totean, että oikeusjärjestyksemme mukaan normaali oikeussuojakeino riita-asiassa on kanne yleisessä tuomioistuimessa. Riitoja, jotka koskevat yksityisten pantinantajien sitoumuksia luotonantajalle, voidaan käsitellä myös kuluttajariitalautakunnassa. Kuluttaja-asiamies puolestaan valvoo muun muassa edellä mainittujen perintälain säännösten noudattamista silloin, kun perintä koskee kuluttajasaatavaa. Jos pantinhaltija on jättänyt tilittämättä pantinomistajalle kuuluvia varoja, saattaa edellä sanotun mukaisesti kyseeseen tulla myös rikosilmoituksen tekeminen poliisiviranomaiselle, jolloin asia käsitellään rikosprosessuaalisessa järjestyksessä. Lisäksi pankkien ja muiden luottolaitosten toiminnan lainmukaisuuden valvonta ja muun muassa luottolaitosten hyvien menettelytapojen noudattamisen edistäminen kuuluu rahoitustarkastuksen yleisen valvonnan piiriin."

EOK tulee seuraamaan oikeuskäytännön kehitystä ja tulee puuttumaan sellaisiin käytännössä esiin tuleviin tapauksiin, joissa pankkien ja muidenkin pantinhaltijoiden tilitysvelvollisuus on jätetty toteuttamatta.

On kiinnitettävä huomiota siihen, että pantinhaltijan realisoidessa velan vakuudeksi annetun pantin, oikeustoimilain 37 § kieltää luotonantoa koskevissa sopimuksissa ns. pantin menettämisehdon (lex commissoria). Velallinen ei voi menettää panttia sen vuoksi, että velka jää ajallaan hoitamatta. Lainkohta edellyttää, että realisointitulon ja päävelan ero selvitetään tilityksellä. Kaikki oikeustieteelliset tutkimukset ovat tästä kysymyksestä selkeästi samaa mieltä, selkeimmin asian ovat ehkä lausuneet T.M. Kivimäki ja Matti Ylöstalo siviilioikeuden oppikirjassaan vuodelta 1964:

"Jos velaksiannossa tai muuten on tehty välipuhe, että velvoituksen täyttämisestä annettu pantti tai muu vakuus on menetetty, ellei velvoitusta oikein täytetä, olkoon sellainen välipuhe tehoton." Säännöksen mukaan ei velkoja voi pidättää itselleen sellaista oikeutta, että velan vakuudeksi annettu pantti tulisi hänen omakseen, jos velkaa ei makseta, tai että hän saisi muuttaa sen rahaksi tekemättä tiliä velalliselle (KKO 1935 II 35)."

On erityisesti pantava merkille, että velvoite tilityksen tekemiseen vanhenee vasta siitä, kun lopputilitys on tehty. Nykyisin tuo vanhenemisaika on 3 vuotta. Ennen lopputilityksen tekemistä tilitysvelvollisuus ei vanhene muun muassa sen vuoksi, että velvoite tilityksen tekemiseen ei ole saamisoikeus. Vanhenemattomuus on vahvistettu myös lainsäätäjän selkeillä kannanotoilla. Uutta saatavien vanhenemista koskevaa lakia (728/2003) säädettäessä tämä tuli selkeästi vahvistettua.

Lain säätäminen perustui hallituksen esitykseen HE 187/2002, jonka teksti lienee syytä ottaa osaksi tähän kirjoitukseen. Yksityiskohtaiset eduskunnan hyväksymät lakiehdotuksen perustelut esittävät asian seuraavasti:

"YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

Lakiehdotusten perustelut
1.1. Laki velan vanhentumisesta
7 §.

Momentin 2 kohdassa säädetään asiamiehen, edustajan tai muun toimeksisaajan tekemään virheeseen tai laiminlyöntiin perustuvan vahingonkorvaussaatavan vanhentumisen alkamisajankohdasta. Kohdan mukaan vanhentuminen alkaisi toimeksisaajan tilityksestä tai, jollei vahingonkorvauksen peruste käy ilmi tilityksen tiedoista, siitä kun päämies on havainnut virheen tai laiminlyönnin taikka hänen olisi se pitänyt havaita. Ehdotettu säännös korvaa kauppakaaren 18 luvun 9 §:n säännöksen, jonka mukaan kanne asiamiestä vastaan on nostettava yön ja vuoden kuluessa tilin tekemisestä.

Vanhentuminen alkaisi pääsääntöisesti toimeksisaajan tilityksestä. Vanhentuminen on kytketty tosiasialliseen tilitykseen, joten sillä, milloin tilitys lain tai sopimuksen mukaan olisi pitänyt tehdä, ei ole merkitystä. Tämän vuoksi vanhentuminen voi lykkääntyä toimeksisaajan viivytellessä tilityksen tekemisessä. Tarkoitus ei olekaan se, että tilitysvelvollinen voisi näin hyötyä oman laiminlyöntinsä johdosta. Ennen tilitystä päämiehellä ei yleensä ole mahdollisuutta arvioida sitä, onko toimeksisaaja aiheuttanut korvattavaa vahinkoa. Kaikissa tapauksissa päämies ei voi pelkästään tilityksen tietojen perusteella havaita toimeksisaajan toimien virheellisyyttä ja puutteellisuutta tai niistä aiheutunutta vahinkoa. "

Varsin yleinen oikeuskäytännössä kuultu väite on se, että pankkien ei tarvitse säilyttää tilitykseen tarvittavia tositteita kuutta vuotta kauempaa, koska kirjanpitolaki ei sitä vaadi. Tämä väite on täysin vääristelevä eikä sillä ole mitään tekemistä tilitysvelvollisuuden kanssa. Tilitykseen tarvittavat tositteet on säilytettävä niin kauan, että lopputilitys on tullut tehdyksi. Vasta sitten alkaa oikeus moitteen tekemiseen tilitystä kohtaan vanhentua.

Usein myös väitetään, että tilitystä ei voida tehdä, koska jokin osa tositteista on kadonnut tai hävitetty. Tämäkin väite on täysin virheellinen. Tilitys voidaan aina tehdä! Mikään aineiston puuttuminen ei sitä estä. Jos jokin tosite puuttuu, tilitysvelvollisen tulee se tilityksessä todeta ja ottaa itse vastaan se haitallinen seuraamus, joka tilitettävien varojen osalla näin tulee puutteena havaituksi. Mutta tilityksen tekemistä ei jonkin tositteen puuttuminen suinkaan estä eikä sellainen puute tietenkään koskaan saa jäädä jonkun muun kuin tilitysvelvollisen itsensä vahingoksi. Jos taas kaikki tilitykseen tarvittavat tositteet puuttuvat, niin silloin tilitysvelvollinen joutuu vastuuseen kavalluksesta rikoslain 28 luvun 4 §:n 3 momentin nojalla.

Tilitykset on varustettava kirjanpitolain mukaan hyväksyttävillä tositteilla jokaisen tilitettäville varoille tapahtuvan muutoksen kohdalta. Tältä osin oikeuskäytäntömme on jo pitkään ollut selkeä. Sama koskee myös perinnän perusteena olevia saamistodisteita, jossa on jonkin verran ollut kirjavuutta oikeuskäytännössä. Siltä osin on tähän syytä ottaa vielä ote eduskunnan lakivaliokunnan mietinnöstä saatavien perintää koskevan lain (513/1999) säätämisen yhteydessä. Lakivaliokunnan mietinnössä todetaan seuraavaa:

"4 a §. Velallisen oikeus saada tietoja.

Pykälässä säädetään velallisen oikeudesta saada velkojalta ajantasainen tieto velkojensa kokonaismäärästä, erittely maksamattomista veloista ja niiden lyhennyksistä sekä selvitys velkapääomalle kertyneiden korkojen ja kulujen määräytymisestä.

Lakivaliokunnan tietoon on tullut, että velallisella ei aina ole ollut riittäviä mahdollisuuksia varmistua häneltä perittävän saatavan oikeellisuudesta. Valiokunnan käsityksen mukaan tällaisia ongelmia on ilmennyt lähinnä pankkilainojen kohdalla pankkitoiminnan rakennejärjestelyjen yhteydessä. Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa pykälän mukaista velallisen tiedonsaantioikeutta täydennettäväksi niin, että se kattaa myös velkojen perusteita koskevat tiedot. Jos velkasuhde perustuu asiakirjaan, kuten velkakirjaan, velallisella on ehdotetun lisäyksen mukaisesti oikeus saada asiakirjasta tietoja ja tarvittaessa jäljennös siitä.

Niin ikään velallisella on oikeus saada nähtäväkseen ja tarkastettavaksi myös alkuperäinen asiakirja. Lisäksi velallisella on oikeus saada tieto siitä, mistä yksittäisistä veloista hänelle ilmoitettu velkojen kokonaismäärä koostuu ja mitkä lyhennykset kyseisessä määrässä on otettu huomioon.

Lakivaliokunta pitää tärkeänä, että selvitetään velallisten tosiasialliset mahdollisuudet varmistua perittävien saatavien oikeellisuudesta ja puolustautua aiheetonta perintää vastaan. Kun ongelmat ovat ilmeisesti liittyneet lähinnä pankkialaan, selvityksessä tulee kiinnittää huomiota erityisesti luottolaitosten käytäntöihin samoin kuin luottolaitoksia koskevaan lainsäädäntöön ja viranomaisohjeistukseen. Valiokunta ehdottaa tätä koskevan lausuman hyväksymistä."

Lakivaliokunnan lausuma johti siihen, että lain 4a §:ään lisättiin sana perusteista ja pykälä sai muodon:

4 a § (21.1.2005/28)

" Velallisen oikeus saada tietoja

Velallisella on pyynnöstä oikeus saada velkojalta maksutta ajantasainen tieto velkojensa kokonaismäärästä ja perusteista, erittely maksamattomista veloista ja niiden lyhennyksistä sekä selvitys velkapääomalle kertyneiden korkojen ja kulujen määräytymisestä. Jos velallinen pyytää erittelyn tai selvityksen useammin kuin kerran vuodessa, velkojalla on oikeus saada velalliselta kohtuullinen korvaus erittelyn tai selvityksen laatimisesta aiheutuvista kustannuksista."

Kaikkien tositteiden ja asiaan liittyvien saamistodisteiden, kuten velkakirjojen, liittäminen tilitykseen on siten pakollista.

Joissakin tilitystä koskevissa tapauksissa on ollut epäselvää sekin, mikä tilitys itse asiassa on. Tehtäköön tässä selväksi vielä sekin, mitä on pidettävä tilityksen tekemisen vähimmäisvaatimuksina, joita ilman tilitys on moitteella kumottavissa. Nämä vähimmäisvaatimukset ovat käsittääkseni seuraavat:

- Kirjallinen muoto

- Päiväys ja allekirjoitus

- Selvitys varojen määrästä ja jokaisesta niille tapahtuneesta muutoksesta

- Tositteet jokaisesta tapahtumasta

- Mahdollisten korkoihin tehtyjen suoritusten laskutapa sisältäen tiedot kunkin eri korkoveloituksen pääomasta, korkoprosenteista ja korkojaksoista

- Loppusaldo, joka osoittaa asianosaisten välisen velkasuhteen määrän tilityksen tapahduttua

- Jos velkasuhteen käsittely ajautuu oikeudenkäynnin asteelle saakka, olisi tärkeätä huolehtia siitä, että tilitys saadaan aikaan ennen pääkäsittelyä alioikeudessa. Tilitys on luonteeltaan sellainen toimitus, johon sisältyy helposti paljon korjailtavaa. Korjausten tekeminen on pääkäsittelyssä erittäin hankalaa esimerkiksi todistelun avulla, koska jonkin virheen toteaminen todistelulla ei välttämättä enää ole helposti palautettavissa tilityksen sisältönä oleviin laskelmiin ja sen aiheuttamiin muutoksiin korko- ym veloitusten osalta. Siksi tilitys tulisi aina saada aikaan ennen asian siirtymistä pääkäsittelyyn. Toteutukseen löytyy erilaisia oikeuskeinoja.

Minulla on sellainen käsitys, että tilityksen tekemättä jättäminen on ollut pohjana suurelle osalle niistä onnettomista oikeudenkäynneistä, joita pankkikriisin jälkeen on Suomessa käyty. Tilitysvelvollisia ei ole tilitykseen velvoitettu ja hyvin usein näyttää myös siltä, että tilitystä ei ole edes osattu vaatia. Sen vuoksi asian tuleminen nyt laajemman julkisen keskustelun kohteeksi on erittäin tervetullutta. Ja kannattaa muistaa, että lainsäätäjän kannan mukaan velvollisuus tilityksen tekemiseen ei vanhene!

Ilkka Pitkänen
VT.OTL.Ekonomi
EOK:n liittohallituksen jäsen

ProMerit.net - arvojen puolesta