Mauno Koivisto ja salaliitto

[Jorma Jaakkola]

Ei ole ihme, että Paavo ja Heikki Haavikon Art House kustansi A.-P. Pietilän kirjan Pankkikriisin peitellyt parerit.
Ks.  Paavo Haavikon teksti Suomen Kuvalehdessä, tässä viestikejussa.

Mauno Koivostolla on erittäin mielenkiintoinen menneisyys ja uraputki. Sosiologi Koivisto nostettiin keväällä 1966 eduskunnan ulkopuolelta Rafael Paasion hallituksen valtiovarainministeriksi.
Tästä lähtien Koivisto oli Suomen taloudellisen vallan kahvassa, tuhoisin seurauksin.

Koivisto oli jo ennen kevään 1966 eduskuntavaaleja vahvan markan mies. Tämä tieto löytyy Koiviston omasta muistiosta, joka oli tarkoitettu sosiaalidemokraattien puoluevaltuustolle. Ennen ministeriksi nimittämistä Koivisto kirjoitti toisenkin mielenkiintoisen muistion.

Vuonna 1967 markka devalvoitiin - roimasti.

[Jorma Jaakkola]

Paavo Haavikon kirjoitus Suomen Kuvalehtdessä, nro 38, 23.9.1994, sivut 68-69
Teksti: Paavo Haavikko


Ei kenenkään maa

Kekkosen Suomea saattoi hyvällä syyllä sanoa yhden miehen maaksi.
Koiviston Suomesta tuli ei-kenenkään maa, jossa keskustelu ja huolenpito koski kaikkia asioita samalla kun ne jäivät hoitamatta.

Vallankäyttäjien erilaiset roolit murtuivat ja yhteisvastuu ja talkoohenki alkoivat hallita maata. Sen maan presidenttinä oli 12 vuotta Mauno Koivisto, joka on nyt julkaissut presidenttikausiaan käsittelevän kirjan Kaksi kautta.


Kaksi kautta

Mauno Koiviston muistelmakirjaan Kaksi kautta 1982-1994 tarttuu lukija innostuneena kun saatavissa heti tuore kertomus siitä mitä oikein tapahtui Kekkosen jälkeisenä aikana.

Mielenkiintoisuutta lisää se, että kyse on koosteesta, joka kertoo jotakin itse päätöksenteon eli vallankäytön rutiineista.

Kirjasta kertoo aika paljon se, että keskeiseksi teemaksi nousi teosta esiteltäessä kahden porvaripuolueen ja teollisuuden intressin sopimus uuden hallituksen muodostamisesta. Tätä korporatiivisessa valtiossa tavallista vallan ja rahan yhteyttä Koivisto kutsuu salaliitoksi.


Salaliitto

Salaliitolla tarkoitetaan laillisen tai lailliseksi kuvitellun valtiovallan kumousyritystä. Se voi saada väkivaltaisia muotoja kuten osoittaa se Yhdysvaltain presidentin murhan yhteydessä aina tehtävä kysymys, että oliko kyse salaliitosta vai toimiko murhaaja yksin.

Salainen liitto tai sopimus intressiryhmien kesken ei ole salaliitto. Ei edes silloin kun se on niin salainen että ei edes presidentti siitä tiedä. Koivisto konstruoi aavekuvan ennen kuin ampui sitä kovilla.

Se oli vaikuttava näytös.


Salaliitto & Co

Salaliitto maassa kyllä oli silloin kun presidentti, hallitus ja Suomen Pankki rikkoivat voimassaolevaa lakia jättämällä markan kellumaan; eivät noudattaneet rahalain tuoretta tulkintaa, jonka mukaan markalle oli vahvistettava kiinteä arvo muutaman vuorokauden kuluessa, kiireesti. Tulkinta oli itsensä oikeuskanslerin käsialaa.

Tässä salaliitossa toimi parlamentti tarkoitetulla tavalla, siis niin että presidentti ja hallitus saivat myös eduskunnan samaan ruotuun. Se kävi päinsä niin, että eduskunta muutti lakia niin, että presidentti ja hallitus eivät sitä enää rikkoneet. Se on maassa ainut laki jota on jälkikäteen oiottu niin että laiton muuttuu lailliseksi. Se muuttui.

Tästä toisesta salaliitosta, joka tapahtui kaikkien nähden, ei Koivisto paljon puhu. Ei lainkaan.


Markka ja ecu

”Markka kytkettiin Euroopan yhteisöjen maiden viralliseen laskenta- ja valuuttayksikköön ecuun 7. kesäkuuta 1991”

Tällainen väite esitetään Koiviston kirjan sivulla 364, mutta sitten herää asiaansa ja kertoo sivulla 367:
”Myöhemmin esitin kesän ja syksyn 1991 tapahtumista arvion, ettei markaa ecuun sidottu, vaikka sellainen vaikutelma saattoi hallituksen ja Suomen Pankin lausunnoista syntyä.”

Nämä ovat valmista tekstiä joka kelpaisi sellaisenaan nykyisen hämärän logiikan aikakautena vaikka korkeimpaan paikkaan, valtakunnanoikeuteen. Ei ole syytä sanoa että jompikumpi Koivisto, joko sivulla 364 tai sivulla 367 jälkikäteen asioita tulkitsevana valehtelee.

Paljon tärkeämpää on se mitä kirja kaikkineen kertoo kahden kauden presidentin taustaryhmistä ja hallintotavasta.


Mitä kirja kertoo

Koivisto unohtaa sen huuman, jolla Suomen Pankin vastavaihdettu pääjohtaja kertoi, miten suuri tuki ja tausta nyt oli Euroopasta saatu.

Oli taas joku mahti selän takana. Mutta ei ollut itsellä kättä pitempää.

Koiviston kausi kattaa neuvostoliiton loppuvuodet aina uuden taustamahdin löytymiseen saakka.
Se mahti on kyllä suuri, mutta lukija joutuu kysymään, miten mahdin kanssa voi elää kun asioita hoidetaan niin kuin Koiviston kirja kertoo.


Kirjan ydin

Kirja on syntytavaltaan ja rakenteeltaan eräänlainen sairaskertomus joka kuvaa hyvin voideltua robottia joka tuottaa paperia.

Kaikki on valmisteltu, päätökset tehty, kirjattu, pantu toimeen. Keskustelut kirjattu ikään kuin tätä kirjaa varten.

Sellaisena kirja on kuva tulevista EU-ajoista jolloin päätöksenteko on se salaliitto josta on ollut saatavissa vain rajatietoa.

Niin kuin kustannustoimittaja ei ole lukenut kirjaa eikä viitsinyt siten korjata edes selvää ristiriitaisuutta ei myöskään kukaan monista avustajista ja eri lailla palkatuista ja palkituista toimenhaltijoista ole tohtinut puuttua kirjaan.

Se on tarkka pienoiskuvaus ja kuvaus Suomesta jossa päätöksenteko liikkuu kuin lasti uppoamista hankkivassa laivassa.


Laki ja oikeus

Koivisto kertoo presidenttikaudellaan kolmesta asiasta joissa hän törmää oikeudellisiin kysymyksiin, rutiininomaista lainsäädäntötyöhön osallistumista lukuun ottamatta. Markan ecuun liittämisen, kiinteän kurssin hylkäämisen jälkeen hän unohtaa rahalain vastaiset toimensa Suomen Pankissa sekä presidenttinä, valtioneuvoston läsnä ollessa jolloin mukana on neuvonantaja, oikeuskansleri, tuore rahalain tulkinta mukanaan.

Tästä salaliitosta, jolle haetaan vielä viattoman eduskunnan hyväksyminen lainmuutoksella, ei presidentti tahdo puhua. Edellinen oikeuskansleri, Kai Korte, sen sijaan saa ankaran tuomion. Presidentti katsoo, että Kai Korte omien sanojensa mukaan olisi pitänyt tai voitu haastaa valtakunnanoikeuteen.

--

Koiviston muistiinpanoja ja merkintöjä lukiessa tulee lopulta outo tunne siitä, että hän ei ole tästä maasta vaan, että hän on tulevan ajan ja kehityksen ennakoija ja näkijä. Hän tulee kertoneeksi suvereenista virkamiesmaasta, tulevasta EU- ja ecu-ajasta, jossa ainut näkijä on tekijä itse. Sen voi sanoa selvemmin nimittäin, että kun hän kertoo kansallisesta ajasta jolloin kansalaiset olivat lain edessä samanarvoisia, mutta laki ei olut kansalaisten edessä samanveroinen, ennakoi hän tulevaa virkamiesvaltiota. Siellä virkamies ja säädös on aina oikeassa, aina ja joka hetki sellaisena kuin se sillä hetkellä ja luukulla todetaan ja erityisen oikeassa silloin kun hän on väärässä.

Siten Koivisto on jotenkin ratkaisevasti tulevaisuuden mies.