Salaten ja huijaten EU:hun

[jorma jaakkola]

VALHEITA, IDEANIKKAREITA JA KÄSKYTTÄJIÄ

Ministeri Mikko Pesälän lisähinta-valheet kaksi päivää ennen kansanäänestystä kalpenevat 141-huijauksen rinnalla. Käskyttäjiä ja ideanikkareita tosin löytyy lisähintailluusiostakin, jolla oli tarkoitus paikata tuottajahintojen EU-äkkirysäystä, jota maatalousneuvottelija Esa Härmälä ei ollut ottanut neuvotteluissa missään vaiheessa huomioon. Härmälän ajama asteittainen hintasopeutus oli jäänyt EY:ssä historiaan jo ennen kuin Suomi edes aloitti neuvotteluja!

Erkki Liikasen Brysselin päiväkirjojen ja Antti Kuosmasen tuhotun EU-kirjan mukaan Pesälä kertoi muunneltua totuutta. Kuosmasen mukaan lisähinnat elivät virkamiesten kuvitelmina (s. 129) , jota kehiteltiin samaan aikaan (heinäkuussa 1994), jolloin Suomi halusi saada selvyyden 141-artiklan soveltamistulkintaan. Kun hyväksyntää ei kuulunut, oli Liikanen oli käskenyt komission olla hiljaa ja vastata vain kysyttäessä, että lopullinen käsittely on kesken.

Niinpä häly olikin valmis, kun komisaari Steichen kertoi viikkoa ennen kansanäänestystä, että lisähintoja saa maksaa vain maidolle. Uutinen vei pohjan pois Suomen kansalliselta kehitelmäpaketilta! Liikanen kävi presidentti Ahtisaaren luona, jolla oli odottamassa kolme soittopyyntöä: Haavisto, Pesälä, Hemilä. Liikanen neuvoi : Pidetään kiinni kannastamme. Ei hötkyillä nyt, muuten tulee vain sotkua.(Liikanen, 249)

Komissio oli ollut näreissään, että suomalaiset kehittivät lisähintailluusion ja Suomi oli näreissään siitä, että komissio paljasti lisähinnoista totuuden. Tunteet kävivät kuumina ja kansa oli vaarassa äänestää väärin. Liikasen mukaan tilanne ratkaistiin kaksi päivää ennen kansanäänestystä: Ahtisaari ja Esko Aho istuivat pääministerin huoneessa, josta he ottivat puhelun Liikaselle. Aho vaati Liikasta vaikka kenen puheille, jotta kaikesta Steichenin lausumasta irtisanoudutaan. Samalla Aho kehotti ilmoittamaan, että Suomen on pakko tehdä maataloudessa kaikki, niin kuin se on ilmoittanut. (Liikanen, 251)
Liikasen ehdotuksesta tuli 3-osainen ohje, jonka komissio hyväksyi ja julkisti, minkä jälkeen Pesälä sai kertoa, että tehdään juuri niin kuin on sovittu.

ANTTI KUOSMASEN KIRJAN POISTAMINEN MYYNNISTÄ

Kuka maksoi Kuosmasen paljastavan EU-kirjan painoksen kustantajalle ja vetämisen pois myynnistä?

Tuhoamattomia kirjoja jäi pari-kolmekymmentä, joista 10 on jaettu MTK:ssa, mutta viljelijä ei ole saanut lukea, miten huijaus tehtiin.

 LOPUKSI:

Ministeri Juha Korkeaoja on tehnyt parhaansa, mutta ei voi mitään sille, mitä Esa Härmälä tuli EU-virkamiesneuvottelijana vuonna 1994 sopineeksi.
Esiin nousseet petokset menevät korkeimman valtiojohdon tasolle.
Kyseessä on niin iso asia, että sen saattamiseksi valtamediaan ja tarvitaan Esa Härmälän erottaminen MTK:n puheenjohtajan tehtävästä.

Ulkoministeriön ja hallituksen iltakoulun asiakirjat ja Kuosmasen tuhotun EU-kirjan tekstit sekä Anne Kosken väitös ovat merkittäviä siitä syystä, että kansanäänestyksessä kysyttiin: ”Pitäisikö Suomen liittyä Euroopan unioniin neuvotellun sopimuksen mukaisesti?”
Käskyttäjät ja pettäjät pakenivat kansan selän taakse. Eduskunta ei vaalipetoksen vuoksi saanut minkäänlaista valtuutusta hyväksyä EU-liittymislakia.

Tätä taustaa vasten tarkasteltuna ei ole ihme, että Teija Tiilikainen ei sanallakaan puuttunut väitöksen maatalousosuuteen!

Tekstien lihavoinnit ja alleviivaukset kirjoittajan.

Lähteet:

Kirjat:
Anne Koski: Niinkö on jos siltä näyttää?, Tutkijaliitto 2005
Antti Kuosmanen: Suomen tie EU:n jäseneksi Ultima Thule Oy 1999
Mauno Koivisto: Kaksi kautta, Kirjayhtymä 1994
Mauno Koivisto: Historian tekijät, Kirjayhtymä 1995
Erkki Liikanen: Brysselin päiväkirjat 1990-1994. Otava 1995

Kansanäänestyslaki 578/94

Pöytäkirja 4.5.1994 HALLITUKSEN ILTAKOULU/VKO 18/1994

UM:n muistiot:
EU-JÄSENYYSNEUVOTTELUT; SIJAISTASON KYMMENES KOKOUS:
MUISTIO Nro 307 30.3.1994
UM EU-jäsenyys/Luonnostelukomitean maatalousryhmä 27.3.1994
UM EU-jäsenyys/Luonnostelukomitean maatalousryhmä 30.3.1994
UM EU-jäsenyys/Luonnostelukomitean maatalousryhmä 6.4.1994
UM EU-jäsenyys/Päätöskonferenssi 12.4.1994

Julkisen keskustelun käynnistäjänä

Jorma Jaakkola
jorma.jaakkola@pp6.inet.fi

[jorma jaakkola]

] KOIVISTO - SOPIMUKSEN KÄSKYTTÄJÄ?

Mauno Koivisto muistelee kirjassaan Kaksi kautta, s. 441:
”Ratkaisun tiellä oli monia esteitä ja välillä näytti, että se voisi lykkääntyä pitkällekin. Kuitenkin helmikuun lopussa käydyissä intensiivisissä neuvotteluissa tapahtui edistystä, jota oli odotettu ja toivottu. Tiedossa oli etukäteen, että pelkkä virkamiesprosessi ei tuo tulosta, vaan se olisi viime kädessä korkean poliittisen tason ratkaisu. Olin edellisestä syksystä lähtien ollut vakuuttunut myönteisestä lopputuloksesta maataloudessa. Tämä oli perustunut alivaltiosihteeri Veli Sundbäckin ja suurlähettiläs Erkki Liikasen tilannearvioihin, joissa lähdettiin siitä, että EU ei loppujen lopuksi asettaisi esteitä sille, että maataloutta tuetaan kotimaisin voimin. Lopputulos oli toivomusteni mukainen ja parempi mihin olin varautunut. Ministerit Salolainen ja Haavisto sekä virkamiehet tekivät erinomaista työtä.”

Pertti Salolainen Nykypäivän (24.3.2005, sivu 7) haastattelussa, toimittajan kysymys ja Salolaisen vastaus:
"Koiviston kerrotaan mahtikäskyllään saattaneen neuvottelut päätökseen.
-Pitää paikkaansa, että Koivisto antoi ohjeet, että nyt ratkaisu vain tehdään. Senkin vuoksi osa yksityiskohdista jäi auki. Dramaattista se oli."

PRESIDENTTI KOIVISTON MAATALOUSKÄSKYTYKSET

Sitaatteja Mauno Koiviston kirjasta Historian tekijät, Kaksi kautta II, sivut 557 – 560:

1. ”Totesin Haavistolle 18. marraskuuta, että pitäisi voida sopia Brysselissä siitä, ettei EU asettaisi kohtuuttomia esteitä meidän sisäiselle tuellemme.

2. Aholle sanoin seuraavana päivänä:
"En ole sitä aikaisemmin lausunut, mutta nyt olen valmis sanomaan: on välttämätöntä, että neuvottelut saatetaan myönteiseen päätökseen helmikuun aikana."

3. ”Sanoin Aholle 11. helmikuuta 1994: "Vaikka olisi hyvä, jos tässä vaiheessa saataisiin laaja selkeä ratkaisu aikaan integraation hyväksi, niin en pidä katastrofina tai kaikin keinoin vältettävänä asiana sitä, että ratkaisu siirtyy. Se siirtyy sitten myös muitten osalta."
Korostin:  "Annan nimenomaan Sinulle henkilökohtaisesti tukea siinä, että tähdätään hyvään ratkaisuun. Ymmärrän, ja minusta sen on hyvä olla meidän molempien ymmärrys, että pitää kaikin tavoin välttää sitä asetelmaa, että maatalouden erityisintressit kaatavat jotakin, joka olisi suurempi valtakunnan intressiä. "”

4. ”Tapahtumat tiivistyivät viimeiseen virkapäivääni, 1. päivään maaliskuuta 1994.
Kuten kirjani ensimmäisessä osassa kerron, runsaan tunnin kuluttua, kello 9.15, Erkki Liikanen soitti Brysselistä: "Täällä on syntynyt uusi vakava yritys sopimukseen."
"Vielä tänään", kysyin. "Vielä tänään ja ihan nyt", Liikanen vastasi. Saksan ulkoministerin Klaus Kinkelin ja Belgian ulkoministerin Willy Claesin johdolla EU oli lähtenyt uuteen yritykseen purkaa takalukko. Neuvottelut Ruotsin kanssa oli aloitettu uudestaan ja oli nähtävissä, että niissä mahdollisesti saavutettava edistys heijastuisi myös meidän neuvotteluihimme.
Liikanen sanoi: "Voi olla, että tämmöistä hetkeä ei ehkä tule. Se on nyt ministereiden ja hallituksen arvioitava. Mutta voi olla niin, että tämä pitäisi nyt ottaa."
Sanoin: "Se on minun käsitykseni myös. Jos se on toteutumassa, niin nyt se pitää toteuttaa."
Ruotsi ja EU pääsivät sopimukseen puoliltapäivin. Välittömästi sen jälkeen Klaus Kinkel pyysi suomalaisilta listan kolmesta auki olevasta asiasta, joita Suomi piti keskeisinä. Suomen valtuuskunta jätti viiden kohdan listan, joista neljä ratkaistiin Suomen esittämällä tavalla. Suomen EU-jäsenyydestä päästiin sopimukseen vähän kello 18.00 jälkeen, mutta silloin minä en enää ollut tasavallan presidentti."

[jorma jaakkola]

SUOMALAINEN VAALIPETOS – salaten ja valehdellen EU:hun 

Tampereen yliopistossa 26.11.2005 tarkastettu akatemiatutkija Anne Kosken väitöskirja ”Niinkö on jos siltä näyttää?” tukee tätä kirjoitusta. Koski tuo keskeisesti esille 141-artiklan määräaikaisuuden sekä maatalousministeri Mikko Pesälän valehtelun lisähinnoista kaksi päivää ennen kansanäänestystä.(Koski, 216, 282) Mainittakoon, että vastaväittäjänä ollut tohtori Teija Tiilikainen ei sanallakaan kyseenalaistanut Kosken väittämiä.
Kosken väitöksestä kertoi etukäteen TV1:n A-piste 21.11.2005: Salaten ja valehdellen EU:hun.

YDIN: EU-KANSANÄÄNESTYSLAKI

Kansanäänestyslain (578/94) 3 §:ssä lukee:
” Tuleeko Suomen liittyä Euroopan unionin jäseneksi neuvotellun sopimuksen mukaisesti? ”

- Mikä oli neuvoteltu sopimus?

ENTEELLISET SANAT HALLITUKSEN ILTAKOULUSSA

 HALLITUKSEN ILTAKOULU/VKO 18/1994, 4.5.1994. Sitaatteja pöytäkirjasta:
”Ministeri Salolainen totesi, että julkisuudessa hallitusta tullaan arvostelemaan , koska kansanäänestyslailla ei ole asiallista yhteyttä kansallisen paketin kanssa.”
”Ministeri Pesälä totesi, että kansallisesta paketista on tiedettävä myös yksityiskohdat .”
”Ministeri Salolainen korosti, että hänen mielestään kansanäänestyslailla ja kansallisella paketilla ei ole asiallista yhteyttä.”
”Ministeri Norrback totesi, että asia on kokonaisuus. EU hyväksyy myös kansallisen paketin, se on tosiasia. Kansalaisten pitää tietää kokonaisuus.”

- Mikä oli neuvoteltu sopimus?

141-ARTIKLAN VAIETTU TAUSTA

141-artiklan laadinnan sanataistelusta kertovat 1.3.1994 pidetyn maratonistunnon jälkeiset UM:n asiakirjat, joihin Antti Kuosmanen antoi vinkin tuhotussa kirjassaan ”Suomen tie EU:n jäseneksi”.
Suomen viljelijöiden kannalta on kestämätöntä, että nykyinen MTK:n puheenjohtaja Esa Härmälä oli kokousmuistioiden mukaan keskeisessä roolissa, kun sopimustekstejä keväällä 1994 muotoiltiin maatalousartikloiksi.

Merkittävin asiakirja on Antti Kuosmasen kirjoittama muistio EU-jäsenyysneuvottelujen päätöskonferenssista, jossa Suomen maatalousneuvottelut sinetöitiin 12.4.1994. Muistiossa lukee:
”Suomen puolelta esitettiin päätösistunnossa lausunto, jossa hyväksyttiin saavutettu tulos, mutta samalla valitettiin sitä, että poliittisen sopimuksen saavuttamisen jälkeen oli avattu jo sovittuja asioita. Tällainen heikentää koko liittymisprosessin uskottavuutta ja jäsenyyden hyväksymisen edellytyksiä Suomessa. Suomen hallituksen ilmoitettiin käyttäneen kaiken liikkumavaransa voidakseen hyväksyä tämän tuloksen.”

- Mikä oli neuvoteltu sopimus? - Sopimushan heikensi koko liittymisprosessin uskottavuutta ja jäsenyyden hyväksymisen edellytyksiä Suomessa!

MISTÄ ONGELMAT JOHTUIVAT?

Antti Kuosmanen kertoo kirjassaan vaiettua taustaa; maratonistunnossa syntyi sopimus, jossa osapuolet saivat haluamallaan tavalla tulkita sidesanaparia ”ja/tai” , josta kansallisen tuen kattavuus eli Etelä-Suomen 141-tuki jäi riippumaan.

MITEN ”JA/TAI”-TULKINTA SYNTYI?

Antti Kuosmanen kertoo yksityiskohtaisesti (1.3.1994) saavutetun tulkinnallisen sopimuksen luvussa ”Maratonin tulokset”, sivu 120):
”Seuraavaksi tulivat avainasemassa olevat kaksi lausetta.

Ensimmäisessä sanottiin: "Jäljelle jääviä vakavia vaikeuksia varten harkitaan turvautumista kansalliseen suoraan tukeen."

Toisessa sanottiin: "Suomen maatalouden yhteiseen maatalouspolitiikkaan integroitumisen helpottamiseksi koko maa saa pohjoista, kansallista ja/tai yhteisön tukea.
Kaikilla sanoilla ja välimerkeilläkin oli raskaasti ladattu merkityssisältö edellä olevissa lauseissa . Oikeastaan pitäisi tarkastella alkukielistä tekstiä, jotta vivahteet tulisivat esille. ("For the remaining serious difficulties, recourse to national direct aid will be considered. In order to facilitate the integration of Finland into the common agricultural policy, the whole of Finland will be eligible for Nordic, national and/or Community support.").

"For the…" merkitsi, että kyse ei ollut teoreettista vaan määritellyistä ja siis tunnustetuista vaikeuksista (tämä nyanssi ei ole helposti käännettävissä). Ilmaisu "will be" merkitsi, että harkinta tullaan suorittamaan; valinnanvaraa ei siis ollut. Parempi olisi kannaltamme ollut sanoa "permitted"(sallitaan) eikä "considered" (harkitaan), mutta näin pitkälle ei EU taipunut.
Toisessa lauseessa avainilmaisut olivat "integroiminen" (the integration) ja "ja/tai" (and/or) . Yritimme vaihtaa "integroimisen" "osallistumiseksi" (participation) , mutta se ei onnistunut. Kautta ja- ja tai-sanojen välissä oli kaikkein tärkein yksityiskohta. Tällä kieliopillisesti kyseenalaisella tempulla nimittäin kierrettiin tulkintaongelma siitä, voiko koko Suomessa soveltaa vakavien vaikeuksien voittamiseen tarkoitettua tukea. Edellähän totesin, että EU-puolella oli syntynyt väärinkäsitys, jonka mukaan emme tavoitelleetkaan Etelä-Suomeen muuta kuin joko LFA- tai pohjoista tukea. Kun lopulta jouduimme luopumaan tästä vaatimuksesta, olisi Etelä-Suomi ilman vakavien vaikeuksien tukea jäänyt vain EY:n maatalouspolitiikan tavanomaisten tukien varaan.

Ilmaisu " ja/tai " salli tulkinnan, että vakavien vaikeuksien tukea voitiin maksaa koko maassa, ja siten siitä tuli viimeinen puolustuslinja, josta Etelä-Suomen maatalouden kohtalo jäi riippumaan.”

 KOMISSION VAIETTU JULISTUS

Torstaina 3.3.1994 komissiosta vuoti paperi, jossa oli otsikkona komission deklaraatio. Teksti koski maatalouden kansallisia tukia. Julistuksessa komissio vakuutti vanhoille EY-maille, että ne ovat siirtymävaiheen tukia ja alenevia. Perjantaina 4.3.1994 Esa Härmälä teki asiasta raportin suppeaan jakeluun, jotta paniikkia ei päässyt syntymään. (Liikanen, 196) Antti Kuosmanen kertoo (s. 122) , että julistus vesitti suomalaisten tulkinnan ja hermostutti suomalaisia, mutta ei koskaan joutunut julkisuuteen.

- Mikä oli neuvoteltu sopimus, jonka tausta ei koskaan joutunut julkisuuteen?

ONGELMAA RATKOTTIIN

Myöhemmin maaliskuussa maatalousartikloja laadittaessa ilmeni suuria näkemyseroja. Komissio piti kiinni julistuksestaan. Ongelmaa ratkomaan perustettiin alatyöryhmä, johon kuluivat mm. Suomen valtuuskuntaa johtanut juristi Niilo Jääskinen, poliittisen maratonsopimuksen asiantuntijana maatalousneuvottelija Esa Härmälä sekä Härmälän sihteeri Paavo Mäkinen. Työryhmän puheenjohtajana toimi Kreikan Christodoulu.

Jo ensimmäisestä muistiosta (27.3.1994) ilmenee rankka ukaasi: ”Hakijamaiden tehtävänä on hyväksyä heidän tulkintansa neuvottelutuloksista uhalla, että EP-käsittelyn karilleajo on meidän syytämme.”

Suomen oli alistuttava komission vaietun julistuksen tulkintaan.

TAISTELU 141-ARTIKLAN SANOISTA

MUISTION (30.3.1994) mukaan ”ja/tai” -tulkinnasta seuranneen 141-artiklan muotoilussa taisteltiin sanoista:
”Artiklan osalta Suomi totesi, että EU:n esitys ei aivan vastannut sitä, mistä sovittiin. Suomi jätti esityksen uudeksi säännökseksi. Koska kysymyksessä ovat "remaining difficulties", näitä ei voida jättää ratkaisematta ja tätä koskeva määräys tulisi olla sopimuksessa. Sanat "may authorize" tulisi muuttaa muotoon ”shall authorize”. ”Möhler (komission edustaja)  totesi, ettei "shall" sanaa voitaisi ottaa tekstiin, sillä se oli hänen mukaansa vastoin sitä, mitä oli sovittu. Möhler piti "may" sanaa jopa voimakkaampana ilmaisuna kuin mistä oli sovittu. Ehdotettu ilmaisu ei hänen mukaansa soveltunut EU:n juridiseen tekstiin.”

MUISTIO Nro 307

EU-JÄSENYYSNEUVOTTELUT; SIJAISTASON KYMMENES KOKOUS, MUISTIO Nro 307 30.3.1994

Sivu 3:
”Tässä yhteydessä Suomi esitti huolestuneisuutensa liittymisasiakirjojen laatimisessa esiintyneistä ongelmista (liite 3). Työn eteneminen on ollut ajateltua hitaampaa ja erityisesti maatalouden osalta EU-puoli on esittänyt tekstejä, jotka eivät vastaa poliittisella tasolla saavutettuja neuvottelutuloksia.
Ennen kokousta Suomen edustajat selostivat yksityiskohtaisesti valtiosihteeri Kranidiotikselle, pääjohtaja Smidtille ja neuvoston sihteeristön edustajille luonnostelussa kohdattuja ongelmia.)
Suomi totesi, että vaikka neuvottelut ovat päättyneet, konferenssin työ päättyy vasta, kun liittymisasiakirjojen teksti vahvistetaan. Puheenvuorossaan Suomi totesi lisäksi, että maatalouden kansallisen tuen sisällön ja soveltuvuuden on oltava tiedossa ennen syksyllä pidettävää kansanäänestystä.”

Taistelu 141-ARTIKLAN sanoista ilmenee myös 6.4.1994 pidetyn kokouksen muistiosta, jonka laati Kalevi Hemilä.
Komissio piti kiinni julistuksestaan, kuten jo edellä Kuosmasen kirjoittamasta päätöskonferenssin kokousmuistiosta (12.4.1994) ilmeni. 

DIILI TEHDÄÄN

Kuosmanen, luku ”Diili tehdään – kitkerästi”, sivu 124:

”Jäsenyysneuvottelut oli ministeritasolla virallisesti päätetty 30.3.1994 (em. MUISTIO Nro 307, kirj. huom.), mutta kiista sopimustekstien lopullisesta muodosta jatkui aina 12.4.1994 saakka, joka oli ehdoton takaraja sille, että sopimus saatiin lähetettyä Euroopan parlamentille sen asettaman takarajan puitteissa. Kun jäsenyysneuvottelut päätettiin todellisuudessakin 12.4.1994, valitsimme jäsenyyden.

Teimme sen kuitenkin viimeisenä kaikista hakijamaista ja päätimme neuvottelut Antti Satulin kitkeränsävyiseen lausuntoon, joka on minulla yhä tallella, olinhan sen itse laatinut. Parempi kuitenkin joutua pitämään se puhe kuin se toinen johon edellä viittasin (myöhemmin! Kuosmanen, s. 119, kirj. huom.). Sen verran tästäkin tappiosta oli hyötyä, että EU taipui kiistan kuluessa luopumaan useimmista muista sopimustekstin vesittämisvaatimuksistaan.

Jälkeenpäin luin erään toimittajan kolumnin, jossa tämä pilkkasi meitä siitä, että olimme vaarantaneet EU-jäsenyyden asiaan, joka vastasi yhtä puolen kilon Sirkku-sokeripakettia suomalaista kohden. Miksi hän ei kirjoittanut, että EU vaaransi Suomen EU-jäsenyyden asiaan, joka sille merkitsi muutamaa sokeripalaa henkeä kohti?”

Suomi olisi halunnut kesällä 1994 saada selvyyden 141-artiklan soveltamistulkintaan. Erkki Liikanen kertoo Brysselin päiväkirjassa (maanantai 18.7.1994, s. 235): ”Palaverin loputtua kysyin Micheliltä (Petite), miten kiista artikla 141:stä pitäisi ratkaista. Hän ehdotti, että siitä muotoiltaisiin tarkistuslauseke, jonka perusteella tilannetta arvioidaan 2-3 vuoden kuluttua. Jos vakavia vaikeuksia tuolloin ilmenee, on mahdollista antaa kansallista tukea. ”

Kuosmanen kertoo saman asian luvussa ” Vakavien vaikeuksien tuen perusteista sovitaan”, sivu 126:

”Kansallista pakettia koskevan kiistan ratkaisun kannalta ei lopulta tukien taso ollut niin tärkeää kuin niiden esittämistapa, vaikka ajateltuja tasojakin kovasti kritisoitiin. Komission oli pidettävä yllä illuusiota siitä, että oltiin pohjoista tukea lukuun ottamatta menossa kohti CAPin soveltamista sellaisenaan. Suomalaiset tarvitsivat vakuudet, että tukipaketti oli periaatteessa hyväksyttävissä ja että myöskin vakavien vaikeuksien tuen käyttömahdollisuus säilyi. Niinpä paketti kirjoitettiin uudelleen siten, että puhtaasti siirtymäkauden tuet tulivat erilleen muista tuista, ja koska ne laskivat kohti nollaa vuoden 1999 loppuun mennessä, saatiin niihin varsin jyrkkä aleneva trendi.”
Toinen sitaatti: ”Kompromissi löytyi EU:ssa niin usein käytetystä mallista: lykättiin riidan ratkaisu tuonnemmaksi. Erkki Liikasen ideoimana löytyi molemmille osapuolille siedettävä tapa esittää asia. Saatiin aikaan periaatteellinen yhteisymmärrys siitä, että vuonna 1996 käytäisiin neuvottelut tämän tuen tarpeen ilmenemisestä ja Suomen tekemistä tukea koskevista ehdotuksista.”

Kuosmanen päättää kirjansa maatalousosuuden (s. 130) seuraavasti:

”Näissä merkeissä päättyi vuosi 1994 maatalousneuvottelujen osalta. Sen jälkeiset tapahtumat eivät enää kuulu tähän kirjaan, vaikka tarina jatkui. Vuonna 1996 nimittäin käytiin edellä mainitut neuvottelut vakavien vaikeuksien tuen käyttöön otosta. Oikeus siihen saatiin, vaikka lyhyemmäksi ajaksi ja toisenlaisena kuin haettiin. Lopullinen koitos tässä asiassa käydään syksyllä 1999, jolloin pantaneen lopullisesti piste jäsenyysneuvottelujen ylivoimaisesti vaikeimman ja raskaimman luvun perään.”

- Mikä oli neuvoteltu sopimus, kun tulkintaongelma siirrettiin kansanäänestyksen yli, kahden vuoden päähän?